"Kiimahäiriöt"

Kiimahäiriöt

Tamman kiimahäiriöt ja tamman tutkiminen

3/05/2018

Persistent estrus in mares, examining the moody mare

Jos tamma on "jatkuvasti kiimassa". Kyse on aika varmasti stressistä, kivusta tai pelosta, jotka aiheuttavat kiiman kaltaisia oireita, jotka omistaja tulkitsee kiimaksi


Kyseessä voi olla kolme erityyppistä ongelmaa:

  • Voimakkaat kiimat. Hevosella on normaali kiimakierto eli 1 viikko kiimaa ja 2 viikkoa kiimatonta kautta, mutta kiimaoireet ovat voimakkaat ja hevonen on haluton liikkumaan tai iso follikkeli aiheuttaa munasarjoihin ja lantioon kipua, jolloin hevonen voi olla kosketusarka tai jopa vaurioittaa lonkkakyhmyjään. Kiimattomina viikkoina hevonen on normaali

TAI

  • Hevonen on "jatkuvasti" kiimassa. Tällaista tilannetta ei todellisuudessa ole olemassa, vaan hevonen on stressaantunut ja ilmentää stressiä kiiman tapaisilla oireilla, vaikka se ei todellisuudessa ole kiimassa ollenkaan. Oireet ilmenevät tilanteissa, joissa hevosta aletaan esimerkiksi valjastaa ja satuloimaan, eikä esimerkiksi tarhassa ollessa.

TAI

  • Tammalla on orimaista käytöstä. Se esimerkiksi yrittää astua muita hevosia ja on aggressiivinen ihmisiä ja muita hevosia kohtaan. Tämä ei ole todellinen kiima. 

Hevonen on kausilisääntyjä eli kiimat alkavat yleensä maalis-huhtikuussa ja loppuvat syys-lokakuussa, mutta 15-25 % tammoista on kiimassa myös talvella. Siirtymäkaudella kiimat voivat olla normaalia voimakkaampia ja pidempiä. Kiiman oireet aiheuttavat ison follikkelin eli munasolut tuottama estrogeeni. Ovulaation jälkeen, alkaa muodostua keltarauhanen, jonka tuottama progesteroni estää kiimaan tulon ja sulkee kohdun suun seuraavan 2 viikon aikana ja mahdollistaisi tiinehtymisen.

Normaalia kiimakäyttäytymistä on:

  • Virtsailu ja takajalkojen levittäminen
  • Hännän nostaminen rauhallisesti ylös
  • Häpyhuulien vilkuttelu
  • Haluttomuus liikkua
  • Seiniin ja aisoihin nojailu
  • Omissa ajatuksissa oleilu
  • On kiinnostunut toisista hevosista

Kaikki tamma eivät näytä kiimoja selvästi ulospäin vaan niillä on ns. hiljaiset kiimat, joiden jäljille pääsee vain toistuvilla ultraäänitutkimuksilla.

Kiimakäyttäytymistä EI ole:

  • "Kiukkupissaaminen"
  • Hännällä viuhtominen
  • Kiukkuisuus
  • Seinien potkiminen
  • Vinkuminen

Jos näitä oireita on jatkuvasti, ovat merkkejä stressistä, pelosta tai kivusta. ja kyse ei ole kiimasta. Jos näitä oireita on kolmen viikon välein, hevosella on voimakkaat ja kivuliaat kiimat.

Diagnoosi

  • Esitietojen selvittäminen ja omistajan haastattelu
  • Yleistutkimus
  • Rektaalitutkimus
  • Munasarjojen ja kohdun ultraäänitutkimus: tutkitaan munasarjojen koko ja onko tamma oikeasti kiimassa vai onko kyse stressistä. Tutkitaan ettei munasarjoissa ole kasvaimia
  • Virtsarakon ultraäänitutkimus: tutkitaan ettei rakossa ole virtsakiviä tai kasvaimia
  • Ulkoisten sukuelinten tutkiminen
  • Verinäyte: pvk, tulehdusarvot ja hevospaneeli terveystarkastus
  • Testosteroni- ja inhibiinimääritys verestä paljastaa 95 % granuloosasolukasvaimista
  • Anti-Mûllerian hormoni paljastaa 98 % granuloosasolukasvaimista
  • Kipua aiheuttavien syiden selvittäminen:
  • Ontumatutkimus
  • Selän tutkiminen
  • Hiekkaröntgen
  • Mahalaukun tähystys mahahaavan varalta
  • Stressiä aiheuttavien syiden selvittäminen
  • Tarhakaverit
  • Talliolosuhteet
  • Ruokinta
  • Kova valmennus

Stressiin tai kipuun liittyviä hoitoja:

  • Valmennuksen helpottaminen
  • Talliolosuhteiden, ruokinnan, tarhakaverin muuttaminen¨
  • Kipulääkekokeilu
  • Mahahaavalääkityskokeilu
  • Hiekanpoistokuuri mutta mieluiten röntgentutkimuksen perusteella
  • Caslick operaatio eli peräpään ompelu

Jotkut tammat voivat vetää emättimeen ilmaa (pneumovagina) joka aiheuttaa kipua ja virtsailuoireita emättimen aukkoa pienemmäksi.

Kiimojen estoon käytettyjä lääkkeitä tai muita valmisteita

  • Altrenogesti (Regumate)
  • Suun kautta päivittäin annettava progestageenivalmiste, joka estää ovulaation
  • Voi auttaa lievästi myös stressaavien hevosten "kiimankaltaisiin" oireisiin, koska progesteronilla on myös rauhoittavaa vaikutusta
  • Dopingvaroaika ravihevosille on 14 vrk
  • Ratsastuskilpailuissa käyttö on sallittua, mutta lääkityksestä on tehtävä ilmoitus Suomen Ratsastajainliittoon
  • Kohtukuulat
  • Kohtuun laitetaan 35 mm kokoinen marmorikuula ovulaation jälkeen, jolloin elimistö luulee, että se on tiine ja kiimoja ei tule
  • Vaikutus kestää kuitenkin vain 2-3 kuukautta ja tehoaa vain 40-75 prosentille tammoista
  • Jos tamma aiotaan astuttaa myöhemmin, kuulasta voi olla haittaa ja se pitäisi ottaa pois.
  • Oksitosiinipistokset
  • Normaalisti oksitosiinia käytetään kohdun supistamiseen jälkeisten jäämisen hoidossa tai maidon laskemisen tehostamiseen utareeseen.
  • Pistoksia annetaan 50- 60 IU lihakseen kaksi kertaa päivässä kiimakierron päivinä 7-14 ovulaation jälkeen, ennen pistosten aloittamista ovulaatio on kontrolloitava ultraäänitutkimuksin
  • Pistokset voivat pidentää keltarauhasen kestoa 2-3 (4) kuukautta, joten tämäkään vaikutus ei ole pysyvä ja tehoaa vain 70 %:lle tammoista
  • Pistokset aiheuttavat kohdun supistumista, josta voi aiheutua kipua ja hikoilua
  • Dopingvaroaika 4 vuorokautta
  • Diestrus ovulaatio, HCG hormonipistos, Human Chonionic Gonadotropin
  • Pistosta käytetään normaalisti siemennysajankohdan ajoittamiseen aiheuttamalla ovulaatio
  • Antamalla pistos 10-11 päivän kuluttua ovulaatiosta, saadaan aikaan ylimääräinen ovulaatio diestruksessa eli kiimattomassa vaiheessa, jos munasarjoissa on vähintään 35 mm kokoinen follikkeli. Näin voidaan aikaansaada keltarauhasen muodostuminen, joka ei vastaa prostaglandiiniin. Prostaglandiinia alkaa muodostua kiimakierron päivänä 14 ja se normaalisti tuhoaa keltarauhasen mikä mahdollistaisi uuden kiiman alkamisen. Diestrusovulaatiossa keltarauhanen on vasta 3-4 päivän ikäinen ja siihen ei PG tehoa vaan keltarauhanen ja pysyväksi. Kiimatonta aikaa voidaan saada noin 2 kuukautta
  • Pistoksen ajoittaminen on tarkkaa eikä välttämättä tehoa.
  • Dopingvaroaika 4 vuorokautta
  • Ravintolisät ja yrtit
  • Moody Mare: basilika, kamomilla, voikukka, kultapiisku, kehäkukka, rosmariini, rautayrtti.
  • Moody Mare care +: munkinpippuri, siankärsämö, kamomilla, sitruunamelissa, valeriana
  • Stroppy Mare :kamomilla, rautayrtti, pioni, mäkikuisma, vadelman lehdet
  • Oestress: Siveydenpuun marja, magnesiumoksidi, koiranheisi, tähkäkimikki, auringonkukan siemen, rypälekurkku, omija-marja, sarviapilan siemen, vuohennokka, ruusunmarjan kuori, kurkuma, maarianohdakkeen siemen, voikukanlehti, rosmariini, neidonhiuspuun lehti, inkivääri, klorella, lakritsa,
  • Easymare: munkinpippuri, rautayrtti, siankärsämö, kamomilla, koiranheisi, maarianohdake
  • Munkinpippuri
  • Magnesium : voi olla rauhoittavaa vaikutusta
  • Tryptofaani: aminohappo, josta muodostuu elimistössä serotoniinia ja se voi vaikuttaa hevosen mielialaan

Huom! Etenkin jos yrteissä on valeriaanaa, niitä ei voi käyttää kilpailuissa.

  • Akupunktio
  • Saattaa olla avuksi
  • Dopingvaroaika Suomessa 1 vuorokautta Ruotsissa 4 vuorokautta
  • Astuttaminen
  • Tamman ollessa tiineenä kiimoja ei tule
  • Tamma voi kilpailla 4 kuukauden ajan astutuksen jälkeen
  • Munasarjojen poisto
  • Joskus on voitu päätyä lopulta munasarjojen poistoon, mutta jos oireilu on stressiperäistä, ei munasarjojenkaan poistolla ole ollut vaikutusta oireisiin.
  • Myös lisämunuaisista tulee estrogeenia, joka voi aiheuttaa kiimaoireita

Granuloosasolukasvain

Granuloosasolu ja granuloosa teekasolukasvain ovat tavallisimmat hevosen munasarjakasvaimet ja ne voivat aiheuttaa kiimattomuutta, pitkittynyttä kiimaa, nymfomaniaa tai orimaista käytöstä. Munasarjojen ultraäänitutkimuksessa munasarjat voivat olla normaalikokoiset, joten munasarjojen ultraäänitutkimus ei sulje aivan varmuudella kasvainta pois. Lisäksi tarvitaan verikokeita kts. kohta diagnoosi. Hoitona on munasarjan poisto.

Lähteitä

Katila T: Hankala Tamma, Hevosurheilulehti haastattelu 3.8.2007

Nout-Lomas Y.S. ja Beacom C.L. Granulosa cell tumours: Examinig the *moody* mare EVE 2015 27 (10) 515-518

Vanderwall DK1, Rasmussen DM, Woods GL. Effect of repeated administration of oxytocin during diestrus on duration of function of corpora lutea in mares. J Am Vet Med Assoc. 2007 Dec 15;231(12):1864-7.

Tammakurssin luentomuistiinpanot 2005

Vettenranta M. Henkilökohtainen tiedonanto, Tampereen Hevosklinikka 2017

Virtanen J. Ihanat kamalat kiimat ja niiden kallis esto. Suomen Hevosenomistajain keskusliiton jäsenlehti 2/2010