Puhelinaika arkisin klo 8-10 0445222660
fi

Hiekan syöminen

1/1/2018

Horse is eating sand, sand colic

Hiekan syöminen on tavallisinta suomenhevosilla ja poneilla, mutta hiekkaa on tavattu suolistossa 2 viikon ikäisillä pikkuvarsoillakin. Hiekkaa joutuu ruuan mukana suolistoon tai hiekan syöminen voi johtua myös tekemisen puutteesta (käytöshäiriö). Hiekka kertyy tavallisesti paksusuolen alempana olevaan osaan. Hiekkaa voi tulla elimistöön hiekkatarhoista, mutta myös metsä- ja multapohjaisista tarhoista ja laitumelta.

Oireet

  • Toistuvat lieväoireiset ähkyt
  • Akuutti voimakas ähky
  • Krooninen ripuli, koska hiekka ärsyttää suolta
  • Karvapeitteen huononeminen
  • Liikkumishaluttomuus
  • Laihtuminen
  • Välttämättä ei ole oireita, mutta hiekkaa löytyy röntgentutkimuksessa

Diagnoosi

  • Varmin keino diagnoosiin on röntgenkuva vatsaontelosta ns. hiekkaröntgen, jossa hiekka näkyy tiiviinä massana suolen pohjalla.
  • Ultraäänellä voidaan myös nähdä hiekkaa suolessa.
  • "Hiekkaääniä" saattaa kuulua kuunneltaessa stetoskoopilla mahan alta.
  • Joskus hiekkaa syöneillä hevosilla on verinäytteessä anemiaa tai alhainen albumiini. Hiekka voi suolta ärsyttäessään saada aikaan verenvuotoa tai proteiinien katoa suolesta.

Hoito

Jos hiekkaa on todettu suolessa, se yritetään saada pois suolen sisältöä pehmittävillä lääkkeillä (psyllium kuituvalmiste ja magnesiumsulfaatti). Jos hevosella on akuutti kiputila (ähky), psylliumia ei saa antaa ennen kuin tilanne on rauhoittunut. Jos hiekkaa on suolessa paljon ja hevosta ei saada syömään tarvittavaa määrää psylliumia, voidaan klinikalla laittaa letkulla suoraan mahalaukkuun psylliumia ja magnesiumsulfaattia kerran päivässä 4-7 päivän ajan. Tämä yhdistelmä on tehokkaampi kuin psyllium yksinään. (Niinistö et al)Jos hiekka on aiheuttanut ähkyn ja kivut jatkuvat hoidoista huolimatta, voidaan hevonen joutua leikkaamaan ja suoli tyhjentämään hiekasta. Joillakin hevosilla hiekka ei lähde pois helposti, joten hiekan lähteminen tulisi varmistaa uudella röntgentutkimuksella ja tarvittaessa jatkaa lääkitystä. Psyllium (Ispaghula) on ratamokasvin (Plantago Ovata) siemenen kuorta. Tämä ratamo on sukua kotoisalle piharatamolle (Plantago Major), mutta kasvaa Intiassa.

Ennaltaehkäisy

  • Hiekan syöminen tulee estää kattamalla ruokinta-alue esimerkiksi havuilla, betonilla tai kumimatolla, jotta hiekkaa ei tulisi ruuan mukana.
  • Heinät voidaan antaa tarhassa pieniverkkoisesta heinäverkosta, jotta ne eivät varisisi maahan ja hevosella on tekemistä.
  • Haketarha, joka tehty suodatinkankaan päälle.
  • Jos hevonen kaikesta huolimatta syö hiekkaa, voidaan tarhaan laittaa hevosen päähän koppa, mikä estää syömisen.
  • Vapaan heinän antamisen ja ruuan antamisen ennen ulosvientiä toivotaan estävän sen, ettei hevonen nälkäisenä hamuaisi hiekkaa.

Pyslliumia voidaan antaa kuurina. Esimerkiksi sulan maan aikana annetaan keväällä ja syksyllä 7-10 päivän kuuri. Konsultoi annostuksessa tarvittaessa omaa eläinlääkäriä. Psylliumia ei kannatta syöttää jatkuvasti, koska silloin suoli tottuu siihen ja elimistö alkaa käyttää sitä ravintona ja lääkkeellinen vaikutus menetetään. Psyllium turpoaa ja se annetaan veteen liotettuna, mutta ei turvotettuna. Kaikille hevosille psyllium ei tahdo maistua. Makua voi parantaa lisäämällä joukkoon melassisiirappia tai porkkanaraastetta. Psylliumvalmisteita on erilaisia ja myös annostukset ovat erilaisia. Itse suosittelen rouhetta tai siementä gramma /painokilo päivässä 10 päivän ajan. Myös pellavarouheella on hiekkaa poistavaa vaikutusta ja se on hyvä lisä ruokintaan. Tutkimuksissa on havaittu että klinikalla letkutuksena annettu psylliumkuuri +/- magnesiumsulfaatti oli tehokkaampaa hiekan poistossa kuin omistajan antamat kuurit kotona (Kaikkonen et al).

Psylliumrouhe (Laxamucil, Vi-Siblin S) Annostus 1 g/kg päivässä. 7-14 päivän ajan

Psylliumin kokonainen siemen (Eclipse Psyllium) annostus 1g/kg päivässä. 7-14 päivän ajan

Psyllium kuorijauhe (eQ Psyllium, Racing Psyllium)

Turpoaa erittäin voimakkaasti. Annostus on 0,1 g/kg päivässä, mutta tarvittaessa voidaan käyttää suurempia annostuksia kuten 0,4 g/kg päivässä.

Muuta

  • Jotkut omistajat ovat saaneet hiekkaa pois suolistosta antamalla 500kg hevoselle 2dl Chia siemeniä päivässä 10-14pv ajan. Näiden tehoa ei ole kuitenkaan tutkittu.
  • Joidenkin hevosten hiekan syöminen on vähentynyt tai loppunut, kun hevoselle on annettu 3kk sinkkikuuri.

Lähteitä

  • Niinistö K, Hewetson M, Kaikkonen R, Sykes BW4, Raekallio M. Comparison of the effects of enteral psyllium, magnesium sulphate and their combination for removal of sand from the large colon of horses. Vet J. 2014 Dec;202(3):608-11.
  • Kaikkonen R., Niinistö K, Lindholm T ja Raekallio M. Comparison of psyllium feeding at home and nasogastric intubation of psyllium and magnesium sulfate in the hospital as a treatment for naturally occurring colonic sand (geosediment) accumulations in horses: a retrospective study Acta Veterinaria Scandinavica2016 58:73